15.10.2012

Pisteltyjä kortteja


Lapsillamme on pistelykuvia joita itsekin lapsena tein. Mielellään he niitä tekevät, kunhan ensin vaihdan heille kunnon neulan sen onnettoman, mutta toki turvallisen, muovineulan tilalle. Samaan tapaan tein onnittelukortin. Ensin ruutupaperille kaava, rei`ät nuppineulla paperiin ja pistelemään. 

Hidasta on, mutta ihanan rentouttavaa. Kortti kannattaa olla tukevaa pahvia ja varoa sen taittumista ommeltaessa.  Tämä kortti on ommeltu muliinilangan kolmella säikeellä. 



Taustan voi peittää paperilla, itse en katsonut sitä tarpeelliseksi. 

ja seuraava..


Täältä löytyi alkuperäinen idea ja oma versioni siitä on alla. Tämän tein täysin alkuperäistä noudattaen.


1.10.2012

Avaimenperät huovasta

Yleensä lapset hoitavat avaiamenperäasiat hyvin kuntoon. Kerhosta, koulusta, päiväkodista ja muuten vaan tavan takaan saamme avaimenperän. 

Tällä kertaa söpöstelin itse huovasta ja vanusta muutaman avaimenperän, mallit eivät ole omia. Huopa ei ole tässä paras materiaalia, nukkaantuu nopeasti. Mutta olivat niin helppo ommella kasaan etupistoin saumanvaroista välittämättä, että kestävät sen minkä kestävät.