13.1.2019

Sininen tilkkupeitto

 Sininen hetki, sekä peitossa että kuvissa, armottoman huonot kuvat kyllä, mutta siinä auringonvalossa ei niitä tullut tarkistettua. Vanhemmille tehty joululahja, nopea blokki, peiton koko noin 120 x 150 cm. Olisihan siitä voinut isommankin tehdä kun materiaalia olisi ollut. Tähän peittoon ei ole ostettu kuin välivanu. 




Välissä puuvillavanu ja tikkauksen teki Tilkkutöiden paratiisi.




Taustakankaana on Marimekon Fokus-kangasta. Pala on ostettu Marimekon myymälän poistolaatikosta, oli jokin pakanloppu. Fokustahan ei tätä nykyä löydy mallistosta kuin mustana ja isommalla kuviolla. Täytyy sanoa että melkeinpä pidän tästä takaosasta enemmän. 


Peitto on nyt toistaiseksi löytänyt paikkansa keinusta vaikka päiväunipeitoksi sitä ajattelin. 


3.1.2019

Karkkipaperipussukka

Uusi vuosi, tai pari, ja vihdoin taas päivitän. Muuten arkistointini jää vajaaksi. Kun on tunne, ettei mitään saa aikaseksi, niin täällä asia kuitenkin konkretisoituu.

Joulun karkkiähkystä löytyy loputtomasti materiaalia ja siitäpä sitten pieni pussukka pikkusiskolle. Näitähän ei nyt koskaan voi olla liikaa.



Silmissä vähän vilistää nämä raidat. Onneksi ei ole isompi pinta.