10.7.2013

Lukulomalla

Loman alku sujui pääsykokeisiin päntätessä. Niinhän siinä kävi että työkseen käsityön parissa pyörivä vaihtaa suuntaa. Ehtiiköhän sitä sitten tekemään enemmän käsitöitä?

Pääsykoekirjojen jälkeen siirryin "kevyempään" lukemiseen, painavaa asiaa silti. 

Perintöpitsiliinojen, osin jo rikkinäisten, vyöryessä meidän kuistille mietin että mitäköhän niistä tekisi. Pesin enkä raaskinut heittää pois. Kirjastossa törmäsin pitsikirjaan. Syntyisiköhän näistä jotain..


Kuulin että Virkkuri-kirjan painos on loppu. Lähimarketissa niitä oli vielä pino. En alkuun aikonut koko kirjaa edes hommata mutta jos-se-nyt-loppuu-ja-jään-ilman -kaaos jäi päälle. Eikä siinä mitään. Hyvä kirja, siistit kuvat ja perusohjeistusosio kyllä selkeä ja mainio. Onhan se niin että Molla Mills on tehnyt hyvää virkkaukselle tuulettamalla virkkausta tyylikkästi.  Kieli pitkällä odotan kyllä tätä kirjaa kunhan nyt ensin ilmestyy.  Virkkaus ei ole koskaan ollut minun mielipuuhaani, mutta kai se taitaa kelkka vähän kääntyä. 

Rinkisen Sormustin ja sorkkarauta on meillä vaan kirjastosta kääntymässä. Sieltäkin muhii muutama projekti. 

Mutta ei ole vain lueskeltu, sentään olen saanut aikaan paitatuunauksen. Vanha perustee on tuunattu saksimalla silitetävästä kimallekalvosta tähti ja voilà uudistettu paita on valmis. 


Nyt menen riippumattoon odottamaan omenien kypsymistä.