31.12.2013

Kyä fiksut päriää

Vakuutellakseni että suutarillakin on kengät tein itsellekin oman penaalin. Siinä on yhdistetty vähän kaikenlaista tekniikkaa ja kankaatkin ovat aika monesta loppusilpusta kasaan ommeltu. Lähtökohtana oli että lempiväri oranssia siinä tietysti pitää olla, siitä se ajatus lähti.





Kyllä fiksut pärjää!

Sienisatoa

Niin on lämmin syksy että sienetkin kasvaa. Joulupäivän metsäkävelyllä löysin metsästä suppilovahveroita...

Viime vuonna ajattelin että yläkerran pikkukuusi koristellaan virkatuilla kärpässienillä. Jos tekis yhden kuukaudessa niin jouluna olisi jo 12. Tahti on kuitenkin yksi vuodessa joten jo vuonna 2025 tavoite tullaan saavuttamaan. Lankana puuvillalankojen jämiä, ohjeen bongasin täältä.



29.11.2013

Myyjäistohinoita.

Viime vuonna 9 piparkakkutalon jälkeen päätin että koulun joulumyyjäisiin voisi osallistua helpommallakin. Tänä vuonna teimme enää vain 8. Arkkitehti piirsi niistä vaatimattomampia mökkejä joiden koko oli pienempi mutta prosessi yhtä pitkä, uurastettiin kolmena iltana... 




Siinä taloja touhutessamme poika kysyin onko meillä vihreätä ja valkoista pahvia, teippiä, liimaa, tähtitarroja, vihreää lankaa ja neula?

Mitä meillä ei olisi. 

"Äiti mä voisin tehdä yhden joulukortin". 



Tämä samainen kahdeksanvuotias ei ole koskaan aiemmin osoittanut mitään merkkiä askarteluun tai muuhun näpräämiseen. Mykistyin. Pyysin että tekisi, vaikka maksua vastaan, minulle näitä enemmän. 

"Osta myyjäisistä"

Lisää penaaleja..

 "Kun on kerran alkuun päästy niin antaa mennä vaan"


Tytär ei halunnut samanalaista muffinssipenaalia kuin siskolla, hän valitsi sen sijaan pöllöjä, turkoosin ystävä kun on. Muffinssipenaalista tein kuitenkin toisen version joka lähti jo eteenpäin...




..sekä kissakankainen, joka annettiin tyttären ystävälle syntymäpäivälahjaksi tussien kera.  


Onneksi oma penaali on tiensä päässä, saa tehdä vielä yhden lisää. 

10.11.2013

Muffinssipenaali

- Hmmm, näyttää vähän siltä että sinulla olisi tarvetta penaalille?
- No joo. Äiti mä kuljetan mun tusseja muovipussissa.
- Minkä värisestä tykkäsit?
- Minä tykkään kaikista väreistä.


Viisivuotiaan saa niin onnelliseksi ompelemalla hänelle penaalin. Materiaalia kotona ja hyviä ohjeitakin netti pullollaan, vaikkapa tässä


Toinenkin tytär on tilannut itselleen muffinssipenaalin. 





7.11.2013

Kenkälaatikon toinen elämä

Aikanaan on tullut yksi jos toinenkin kenkä ostettua. En ole fanaattisimmasta päästä kenkähullu koskaan ollut. Huomaan silti, että tyhjiä kenkälaatikoita on tullut hamstrattua kotiin eikä ne aina ole tulleet meille ilman kenkiä...

Poika on aika suurien linjojen mies mutta kyllä hänelläkin erilaista pikkusälää pöytä tursuaa. Nyt sitä saa kesytettyä vähän laatikkoon. Idea lähti siitä että luulin ostaneeni Tigerista tavallista harlekiini-kuvioista pakkauspaperia rullan mutta se olikin kontaktimuovia. Kun samaa tavaraa oli kotona vielä mustanakin niin tästä tuli vallan mallikas kokonaisuus. Vähän trendikästä Fermlivingin tyyliä. Ne vaan osaa laittaa ruudut kulkemaan suoraan, ehkä minäkin ensi kerralla.



Kontaktimuovilla päällystäminen oli muuten helpompaa kuin paperin liimaaminen joko liisterillä tai liimalla.

6.11.2013

Tabletin uudet vaatteet

Meille rantautui uusia teknisiä vempaimia, muka lapsille pitkien automatkojen varalle. Vanhemmat niissä tuntuu enemmän kiinni olevan.  Tabletti pääsi perheen kanssa matkalle ja sai suojakseen pehmustetut kuoret. Vähän tuli nafti vaikka oli mielestäni ajatellut koneen paksuuden saumanvaroissakin. Tosin ei tullut käytettyä mittanauhaa, koskahan oppisi?





30.9.2013

Bellen villasukat

Kun kerran Tähkäpääkin oli jo omansa saanut, oli aika tehdä Bellelle omat sukat. Alkaahan syksy hyydyttämään varpaita nukeillakin. Lankana loppunökkösiä Schoppel Wollen Zauberballista ja 2,5 puikoilla tikuttelin 32 silmukkaa normaalin sukan tapaan. Identtisiä raidoitukseltaan eivät ole, ei pitänytkän olla.






Kovin ovat käsityöt pieniä ja muut kiireet suuria...

11.9.2013

Värjäystä meditoiden

 Luettuani  Maarit Humalajärven ansiokkaasta työstä kasvivärjäyksen tiimoilta päätin minäkin ottaa selvää kontaktivärjäyksestä. Ihana kokeilu, ei tullut kiire eikä hiki. 

Ensin marja-aroniat pataan ennenkuin rastaat ehtivät ensin. Sitten kiehumaan väriliemeksi. Mutkia suoriksi siten että puretusaine aluna ja värjättävä materiaali samalla kerralla pataan. Mitään en mitannut, mutumenetelmällä vaan. 



 Sekä marjat että värjättävät kankaat tiukkaan pussiin ja saunan lattialle. Meillä on saunassa lattialämmitys joten systeemi pysyi jonkin verran lämpimänä koko ajan.

 Eräänä päivänä mies kysyi kauanko se kokeilu siellä saunassa oikein muhii? Muistelin että 2 viikkoa oli kulunut ja oli aika avata vienosti käyneeltä tuoksuva tuotos. 


Pellavahuivi sekä puuvillabatisti-kangas olivat saaneet hienon luumunpunaisen värin joka varsinkin pellavassa säilyi intensiivisenä huuhteluiden ja kuivumisen jälkeen. 

Värjäys oli epäilyistäni huolimatta tasainen eikä kankaisiin jäänyt epämääräisiä tuoksuja. Pellavahuivin olin aikanaan ommellut vaalealla langalla joten se pitänee vielä ommella uudelleen. 

Ehdottomasti hauska tapa värjätä kasveilla. 

Maarit tekee kyllä paljon muutakin mielenkiintoista. Tutustua voi täällä.

16.8.2013

Huivi kaulaan

Yhdellä kesälomareissulla kylmä hiipi kaulaan, ostimme tyttären kanssa huivin jota kylmyyksissämme lainailimme toisillemme. Eskarilaisen vaatevärivalikoimaan mahtuu kuitenkin paljon eri värejä joten vihreän syystakin kaveriksi ompelin puuvillahuivin. Kangas Eurokankaasta ja ohjetta voi seurata vaikka täältä.




Lidlin leimasimen ostin myös, yritän tiheämmällä tahdilla myös merkitä tekemisiäni. Koko leimasin on omasta mielestäni lelu. Kankaalle se teki vain suurta tahraa. Leimasiväri on kuitenkin pesunkestävää kuten näkyy. Jatkossa leimaan erilliselle nauhalle ja kiinnitän sen, tai harjoittelen ja harjoittelen. 


1.8.2013

Hääkortti

Just ennen lähtöä häihin tein kortin. Miten se jääkin viime tippaan kun näistäkin häistä oli 5 kk etukäteen tiedetty? 

Reikiä korttiin ja kirjontaa kolmisäikeisellä muliinilangalla perään. Saattais joku luulla että siihen meni enemmän kuin 10 minuuttia. 


Pitsikuvio paperille auringonvalosta

Kolme Katariinaa

Olen joskus lukenut C.J. Gardbergin kirjan Turun linnan kolme Katarinaa. Viehättävä kirja Turun linnan historiasta 1500-luvulta Kaarina Hannuntyttären, Katarina Jagellonican ja Kaarina Maununtytär elämän kautta. Suosittelen.

Suosittelen myös Mekkotehdas kirjaa jossa on kaava Katariina-mekkoon. Tein niitä kolme. Isosiskolle lila "testimekko" ja  pikkusiskolle vaaleanpunaisena. Pitivät neljättä päivää putkeen ennenkuin sain pesuun.



 


Testimekosta muutin vähän kuminauhojen ja helman pituuksia, lisäsin vuorinkin. Isosisko pääsi kummisetänsä morsiusneidoksi eikä vaatteiksi ollut erityisiä toivomuksia. Siispä kolmas Katariina.

Huivi on äidin, sillä kelpaa juhlapaikalla kerätä käpyjä..
Kaikki kankaat Eurokankaasta. 

10.7.2013

Lukulomalla

Loman alku sujui pääsykokeisiin päntätessä. Niinhän siinä kävi että työkseen käsityön parissa pyörivä vaihtaa suuntaa. Ehtiiköhän sitä sitten tekemään enemmän käsitöitä?

Pääsykoekirjojen jälkeen siirryin "kevyempään" lukemiseen, painavaa asiaa silti. 

Perintöpitsiliinojen, osin jo rikkinäisten, vyöryessä meidän kuistille mietin että mitäköhän niistä tekisi. Pesin enkä raaskinut heittää pois. Kirjastossa törmäsin pitsikirjaan. Syntyisiköhän näistä jotain..


Kuulin että Virkkuri-kirjan painos on loppu. Lähimarketissa niitä oli vielä pino. En alkuun aikonut koko kirjaa edes hommata mutta jos-se-nyt-loppuu-ja-jään-ilman -kaaos jäi päälle. Eikä siinä mitään. Hyvä kirja, siistit kuvat ja perusohjeistusosio kyllä selkeä ja mainio. Onhan se niin että Molla Mills on tehnyt hyvää virkkaukselle tuulettamalla virkkausta tyylikkästi.  Kieli pitkällä odotan kyllä tätä kirjaa kunhan nyt ensin ilmestyy.  Virkkaus ei ole koskaan ollut minun mielipuuhaani, mutta kai se taitaa kelkka vähän kääntyä. 

Rinkisen Sormustin ja sorkkarauta on meillä vaan kirjastosta kääntymässä. Sieltäkin muhii muutama projekti. 

Mutta ei ole vain lueskeltu, sentään olen saanut aikaan paitatuunauksen. Vanha perustee on tuunattu saksimalla silitetävästä kimallekalvosta tähti ja voilà uudistettu paita on valmis. 


Nyt menen riippumattoon odottamaan omenien kypsymistä.

14.6.2013

Pehmokoirapannat

Kun meiltä lähdetään jonnekin tulee Pessi-haisunäätä ja Täplä-koira aina mukaan. Tällä kertaa huoli jomman kumman häviämisestä aiheutti etukäteen huolta. Lupasin omistajille tehdä eläimille pannat jossa on yhteystiedot, hukkuessaan löytäisivät tiensä sitten mahdollisesti takaisin kotiin. 

Joskus pienet työt ovat kovin merkityksellisiä. 




6.6.2013

Uusioseinätekstiili

Kotona on aina ollut kangaspuut. Niillä on tullut nuoresta lähtien kudottua yhtä sun toista. Useampi vuosi sitten, joskus yläasteikäisenä, kudoin nämä pellavakankaat joiden väliin pujottelin pellavankukintoja. Työ käytiin kehystyttämässä ja tein myös tupasvillasta samanlaisia. Aika oli tartuttanut pölyt kiinni ja oli aika uudistaa työt. 

Isäni on sahannut eri puulajeista nappeja joten niiden käyttö tässä yhteydessä oli hyvä ratkaisu. Luonnonmateriaalista toiseen. Leikkasin kukinnot pois ja lisäsin nappeja tilalle. 



Tilkkutyyny


"Äiti, tee minullekin tälläinen.  Kauanko sulle menee tälläisen tyynyt tekemiseen?" Mitähän vastais, kun totuus on että kuukausi meni, mutta siitä tehokasta työaikaa oli ehkä päivän verran. Kuvastaa hyvin miten projektit ovat kovin pitkiä. Mutta siis valmistakin on tullut.

Kauris -kuvio on talteenotettu blogista, sai ottaa vapaasti käyttöön. Valitettavasti lähde ei nyt tähän hätään löytynyt. Laitan heti kun löytyy, ei siis ole omaa piirustustaitoa.

Olen kuullut että kaupan käärepaperi, siis se vahattu jota käytetään liha- tai kalaostoksen päällä, olisi mainio kankaanpainantakaavion materiaali. Toimihan se. Kuvio piirretään paperille, leikataan ja silitetään kankaalle vahapuoli kangasta kohden. Tarttuu hyvin, voi poistaa vain vetämällä ja on siisti käyttää. Suosittelen. Luulisin että ei ole väliä minkä kaupan paperia käyttää, se toisenkin suuren kotimaisen ketjun käärepaperi näyttää ihan yhtä toimivalta.




Painantakuvio jäi vähän vaisuksi joten ääriviivat piirsin vielä tummemmalla turkoosilla tekstiilitussilla. Reunoille ompelin turkoosien kansgaspalojen loppuja crazy-tekniikalla ja loppuun kirjekuorimallilla tyynyksi.