27.9.2012

Haikara-peitto vauvalle

Minulla on loputon korjausompelupino koneen vieressä. Viiden ihmisen taloudessa ehtii aina tapahtua joko vetoketjuille, napeille, pyyhkeen kiinnittimille, pehmolelujen saumoille... 

Viikonloppuna istuin koneen ääreen ja ajattelin tuota pinoa taas pienentää. Silmiini osui kaiken muun sälän keskeltä tilkkublokki-kokeilu jossa yhdistelin oranssia ja turkoosia.  

Kovin näyttävät saumat vinoilta, kuvaajan vika..
Blokki oli ollut tehtynä jo useamman kuukauden ja siitä se ajatus sitten lähti.


Lauantaina aloitin ja sunnuntaina peitto olikin jo valmis, eli yhdessä viikonlopussakin saa jotain aikaan kun huolehtii perheen vasemmalla kädellä. Koko on vauva-mallia, 80x100 cm. Tikkauksen tein koneella, reunat käsin, tulevat siten pehmeämpinä. 

Tausta.


Välissä on puuvillavanu, kaikki kankaat puuvillaa. Tämä lähtee ystävän vauvalle kunhan hän nyt ensin syntyy. Sitä ennen ehdin pestä sen. Näen miten kankaat käyttäytyvät ja pehmenevät pesussa. 

Sen jälkeen siirryn kauas mukavuusalueeltani, ehkä tuhansien kilometrien päähän. Nämä kankaat oli pakko saada entisten lisäksi. Täysin toisenlaisia kuin olen koskaan käyttänyt. Kyllä näistä jotain saadaan kehiteltyä. Kankaat Pat Bravon sarjasta Indie, ostin ne Lankamadosta.



Nyt ompelemaan syystakkiin uutta vetoketjua...



26.9.2012

Tyttöjen matto


  
Tytärlasten huone on jo maalattu, remontissa alkaa vihdoin näkymään loppusuora. Muuten on keskeneräistä, mutta matto sentään on jo valmis. 



Parina kesäpäivänä paukuttelin mummulassa perusmaton. Pinkki trikookude on ostettu, valkoinen ja vaaleanpunainen räsykude mummun loputtomista keräkasoista.  Lattiamme ovat vahattuja ja ainakin alkuun tuntuvat kovin liukkailta. Maton liukumattomuus pitää vielä suunnitella, aina eivät barbit ja pehmoeläimetkään leiki vain paikallaan...