Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Kun Koppa pursuaa hyvin suunniteltuja töitä, on aika toteuttaa ne. Olkoon tämä blogi arkistointimenetelmäni niiden valmistumisesta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kankaankuviointi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kankaankuviointi. Näytä kaikki tekstit
6.6.2013
Tilkkutyyny
"Äiti, tee minullekin tälläinen. Kauanko sulle menee tälläisen tyynyt tekemiseen?" Mitähän vastais, kun totuus on että kuukausi meni, mutta siitä tehokasta työaikaa oli ehkä päivän verran. Kuvastaa hyvin miten projektit ovat kovin pitkiä. Mutta siis valmistakin on tullut.
Kauris -kuvio on talteenotettu blogista, sai ottaa vapaasti käyttöön. Valitettavasti lähde ei nyt tähän hätään löytynyt. Laitan heti kun löytyy, ei siis ole omaa piirustustaitoa.
Olen kuullut että kaupan käärepaperi, siis se vahattu jota käytetään liha- tai kalaostoksen päällä, olisi mainio kankaanpainantakaavion materiaali. Toimihan se. Kuvio piirretään paperille, leikataan ja silitetään kankaalle vahapuoli kangasta kohden. Tarttuu hyvin, voi poistaa vain vetämällä ja on siisti käyttää. Suosittelen. Luulisin että ei ole väliä minkä kaupan paperia käyttää, se toisenkin suuren kotimaisen ketjun käärepaperi näyttää ihan yhtä toimivalta.
Painantakuvio jäi vähän vaisuksi joten ääriviivat piirsin vielä tummemmalla turkoosilla tekstiilitussilla. Reunoille ompelin turkoosien kansgaspalojen loppuja crazy-tekniikalla ja loppuun kirjekuorimallilla tyynyksi.
12.3.2013
Rumasta ankanpoikasesta joutseneksi
Tytärlapsen mielestä violetti peruspaita oli kovin tylsä. Paita itsessään oli ihan kunnossa joten apuna tuunauksessa käytin varsin simppeliä kankaankuviointia, eli Hot Fix -kimallekalvoa.
Kun lapsi valitsee kuvion ja sen värin...
..tulee paidasta "mun lempipaita"
Helppoa kuin mikä. Hot Fixiä saa useammassakin värissä ja useasta paikasta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)